Caruna: Päästöt pienenevät, kun teollisuus sähköistyy Suomessa
Päästöt pienenevät, kun Suomen teollisuus sähköistyy. Yritykset vaihtavat sähköliittymiään isompaan sitä mukaa, kun ne luopuvat polttamisesta energialähteenä. Jakeluyhtiö Carunan datassa tämä näkyy suurempina sähköliittyminä.
Puhdas siirtymä ei ole enää tulevaisuutta vaan nykypäivää. Moni yritys laittaa jo suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa painoarvoa energiatehokkuudelle. Polttaminen energialähteenä alkaa olemaan monessa paikassa historiaa.
Suurin osa teollisuudesta käyttää sähköä sen verran, että laitokset liitetään suoraan keskijännitteiseen jakeluverkkoon eli 20 kilovoltin jakeluverkkoon. Yleensä tämä on tarpeen, kun asiakkaan tehontarve ylittää 0,7 megavolttiampeeria.
Carunan myynti- ja asiakaspäällikkö Joni Kokkosen mukaan teollisuus ja yritykset sähköistyvät ennen näkemätöntä tahtia, mikä näkyy suurempina sähköliittyminä ja kasvaneena kysyntänä.
”Vuonna 2024 meiltä toimitettiin elokuuhun mennessä enemmän uusia keskijänniteliittymiä kuin koskaan aiemmin. Viiden vuoden aikana uusien keskijänniteliittymien toimitusmäärät ovat kasvaneet noin 40 prosenttia”, Kokkonen sanoo.
Sinkityslaitos Liedossa saavutti hiilineutraaliuden sähköistämällä toimintaa
Aurajoki Oy valmistaa teräsrakenteita ja tekee erilaisia pinnoitteita metalliteollisuuden tarpeisiin. Vastuullisuus ja hiilineutraalius on nostettu yrityksen strategiaan asti. Yritys otti tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoteen 2024 mennessä.
“Vastuullisuuden merkitys teollisessa toiminnassa tulee yhä tärkeämmäksi kilpailutekijäksi, ja tietenkin haluamme omalta osaltamme myös edesauttaa maailman kestävyysongelman ratkaisemista”, kertoo Ralf Sohlström, Aurajoki Oy:n toimitusjohtaja.
Hiilineutraaliustavoitteeseen kuuluu fossiilivapaa sähkö ja lämpö sekä esimerkiksi sähkökäyttöiset trukit.
“Saavutimme hiilineutraaliuden vuoden alussa, ja olemme ylpeitä siitä, että olemme tietääksemme alamme ensimmäinen hiilineutraali yritys Suomessa”, Sohlström sanoo.
Yrityksen uusin kuumasinkityslaitos sijaitsee Liedossa, lähellä Turkua. Liedon sinkityslaitosta varten yritys tilasi Carunalta keskijännitteisen sähköliittymän, joka mahdollisti toiminnan sähköistämisen.
“Kaikki sinkityslaitoksemme perustuvat sähköllä lämpiävään sinkityspataan, jolloin prosessin hiilineutraalius on verrattain helppo saavuttaa. Uuden tekniikan ansiosta Liedon kuumasinkityslaitos käyttää arviolta 40 % vähemmän sähköä.”
Liedon tehtaan kuumasinkitysprosessissa syntyvä hukkalämpö otetaan talteen, ja siitä tuotetaan kaukolämpöä, jota syötetään Liedon kaupungin kaukolämpöverkkoon arviolta 2 300 MWh vuodessa.
”Uuden ja tuotantotehokkaan sinkityslaitoksen tuotantolaitteiston ja talotekniikan suunnittelussa on otettu huomioon erityisesti energiatehokkuus ja toimintavarmuus. Sähköä pitää olla saatavissa häiriöttömästi vuoden jokaisena päivänä, jotta prosessit käyvät ja sinkki pysyy sulana. Esimerkiksi sinkkipadan syöttö on turvattu kahdella erillisellä muuntamolla”, kertoo Aurajoki Oy:n kehitysjohtaja Mikko Mäkinen.
“Tällaista ei ole tietääksemme toteutettu missään muualla Euroopassa, minkä takia väitämme Liedon kuumasinkityslaitoksen olevan Euroopan ympäristöystävällisin kuumasinkityslaitos”, Sohlström sanoo.
Samalla kun Suomi sähköistyy, on huolehdittava siitä, ettei jakeluverkoista tule pullonkaulaa vihreälle siirtymälle.
“Sähköverkko ei meinaa pysyä sähköistymisessä perässä. Meidän olisi investoitava sähköverkon kapasiteetin kasvattamiseen. Valitettavasti sääntelyn kiristyminen on kuitenkin heikentänyt Carunan investointiedellytyksiä ja emme pysty toteuttamaan kaikkia ennakoivia verkonkehitysinvestointeja haluamassamme mittakaavassa”, Kokkonen sanoo.